RSS

Toimihenkilöt tavoittelevat leppoisampaa elämää

Toimihenkilöiden selvä enemmistö ottaisi mieluummin lisää vapaa-aikaa kuin lisää rahaa. Lähes puolet eli 43 prosenttia heistä olisi valmis jopa luopumaan säännöllisestä kuukausipalkasta, jos se parantaisi omaa elämänlaatua.

Tiedot ilmenevät Toimihenkilöliitto ERTOn Toimi-lehden leppoistamiskyselystä, jossa selvitettiin lukijoiden arvoja, suhdetta työhön ja haaveita elämän muuttamisesta. Elokuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 554 ERTOn jäsentä, joista kaksi kolmesta oli naisia.

Nykyistä leppoisampi elämäntapa on varsin yleinen toimihenkilöiden tavoite. Neljännes heistä kokee tekevänsä töitä uupumukseen saakka ja jopa 46 prosenttia on harkinnut irtisanoutumista työstään. Miltei kaksi kolmesta kertoo, että olisi valmis muuttamaan kulutustottumuksiaan ja elämään vähemmällä. 76 prosenttia voisi luopua uusien tavaroiden ostamisesta, mutta vain 28 prosenttia matkustelusta.

43 prosenttia Toimi-lehden lukijoista uskoo, että pärjäisi ilman säännöllistä kuukausipalkkaa. Samaan aikaan melkein kaikki heistä myöntävät, että taloudellinen turvallisuus vaikuttaa omiin päätöksiin melko paljon tai erittäin paljon. Lähes kolme neljästä kokee vakituisen työsuhteen erittäin tärkeäksi. Ajatus kuukausipalkasta luopumisesta vaikuttaa siten useimmille haaveelta, joka vapauttaisi parempaan elämään.

Moni toimihenkilöistä on kuitenkin muuttanut jotain tehdäkseen arjestaan mukavampaa. Yllättävän moni, jopa joka neljäs (26 %), on lyhentänyt työaikaansa. Toimihenkilöistä joka viides on vaihtanut uudelle uralle, yhdeksän prosenttia muuttanut vaatimattomampiin oloihin ja kahdeksan prosenttia luopunut omistusasunnosta. Lisäksi Toimi-lehden lukijat kertovat luopuneensa liiasta harrastamisesta, jättäneensä kalenteriin enemmän tilaa ja muuttaneensa myös suhtautumista työhön.

Toimihenkilöt arvostavat menestyksen mittareina etenkin ihmisenä kehittymistä (85 %) ja perhettä (82 %). Omaisuuden merkitys on vähissä, sillä vain seitsemän prosenttia näkee sen tärkeänä arvona. Yli puolet katsoo, ettei raha ole menestyksen mitta. Lukijat kertovat arvostavansa muun muassa mielenrauhaa, hyviä ystävyyssuhteita ja hyvää fyysistä kuntoa.

Kyselyn tulokset on julkaistu syyskuun Toimi-lehdessä. Toimi on Toimihenkilöliitto ERTOn julkaisema työelämän erikoislehti, joka palkittiin huhtikuussa Aikakauslehtikilpailun 2009 Vuoden toimitustiimin ja Vuoden taittajan palkinnoilla sekä Vuoden huiput -kilpailun hopeahuipulla.

Lisätietoja: ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula p. 040 563 7944

Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn 26 000 jäsentä edustavat mm. seuraavia aloja: tietotekniikan palvelut, logistiikka, markkinointiviestintä ja markkinointitutkimus, sosiaali- ja terveysala, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta, joka edustaa lähes 650 000 toimihenkilöä.