Toimihenkilö nukkuu huonosti
Kolme neljästä sanoi menevänsä arkisin nukkumaan iltakymmenen ja puolenyön välillä sekä heräävänsä viimeistään aamuseitsemältä. Enemmistö eli 51 prosenttia vastaajista koki silti olevansa energisimmillään aamupäivällä.
Vastaajista lähes joka kolmas (31 prosenttia) uskoi, että saisi parhaiten uutta elinvoimaa liikunnan lisäämisestä. Liikunnallisesti passiivisia on melko paljon, sillä lähes joka kolmas harrasti aerobista liikuntaa vähemmän kuin tunnin viikossa tai ei lainkaan. Kuitenkin vastaajien joukossa oli paljon myös hyötyliikunnan harrastajia.
18 prosenttia uskoi työvireensä paranevan, jos omia tavoitteita työssä saisi kirkastettua. Ruokavalion muuttamisen tehoon uskoi vain prosenttia. Neljä viidestä piti omia elämäntapojaan terveinä.
Toimi-lehden Työvire 2010 -kyselytutkimukseen vastasi 503 ERTOn jäsentä, joista 71 prosenttia oli naisia ja 45 prosenttia työskentelee pääkaupunkiseudulla.
Taloussanomat.fi
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


