Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Olenko työsuhteessa vai yrittäjänä?

Työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalleen hänen johdon ja valvonnan alaisena. Työsuhteen tunnistaa yleensä siitä, että työnantaja voi määrätä, milloin ja missä työ tehdään sekä valvoa työn tekemistä ja lopputulosta. Johdon tai valvonnan ei tarvitse olla konkreettista tai jatkuvaa, sillä työtä on etätyökin, jos oikeudesta valvoa ja ohjata työn tekemistä on työntekijän ja työnantajan välillä sovittu.

Työsuhteeseen liittyy työnantajan ja työntekijän työsopimus, joka on joko suullinen tai kirjallinen. Työsopimus voi olla voimassa toistaiseksi, määräaikainen tai muuten epätyypillinen. Epätyypillisiä työsuhteita ovat esimerkiksi osa-aikaiset työsuhteet tai työsuhteet, joissa työntekijä tekee työtä vain tarvittaessa ja työnantajan erillisestä kutsusta. Työsopimuksessa sovitaan vähintään tehdystä työstä ja maksetusta palkasta, ja työsuhteessa toimitaan tavallisesti joko yhden, joskus useamman työnantajan kanssa kerrallaan.

Yleensä työsuhde tarkoittaa toisen välineillä ja toisen tiloissa toimimista. Palkkaus on tavallisimmin säännöllinen tai ainakin sen laskentaperuste pysyy samana. Työsuhteessa työnantaja suorittaa ennakonpidätyksen ja sosiaaliturvamaksun sekä huolehtii muista työsuhteeseen liittyvistä sosiaaliturvamaksuista. Poikkeuksena ovat tekijänoikeuskorvaukset, joista maksetaan ennakonpidätys, mutta ei makseta sosiaaliturvamaksuja.

Ammatinharjoittaja ei ole työsuhteessa, vaan hän työskentelee yleensä yksin ja ilman vakituista toimipaikkaa ja apulaisia. Ammatinharjoittajan toimeentulo perustuu työtulon ja palkan sijasta toimeksiantosuhteesta tehtyyn laskutukseen. Ammatinharjoittaja eroaa toisesta elinkeinonharjoittamisen muodosta eli liikkeenharjoittajasta siten, että liikkeenharjoittajan toiminta on laajempaa, sisältää yleensä kiinteän toimipaikan, suuremman pääoman, alaisia ym. yritystoimintaan liittyviä elementtejä, jotka ovat ammatinharjoittajalle vieraita.

Freelancer on lainsäädännön, kuten vaikkapa eläketurvan, kannalta yrittäjä, mikäli hän tekee ammatinharjoittamiseen liittyviä sopimuksia toisen osapuolen kanssa aidosti itsenäisenä toimijana sekä päättää itse siitä kenelle, missä ja milloin hän tekee työtä. Yrittäjän asemassa olevalla freelancerilla on valta päättää työ- ja vapaa-ajoistaan eikä hän työskentele suoraan kenenkään työnjohdon tai valvonnan alaisena. Yrittäjyyttä leimaa vapaus tarjota palveluksiaan vapaasti ja rajoituksitta eri toimeksiantajille sekä teettää saamansa toimeksianto halutessaan jollakulla toisella. Mikäli yllä mainitut määritelmät eivät täyty, freelancer mitä todennäköisimmin on työsuhteessa.