Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

ERTOn jäsenyys ja jäsenmaksu: edut ammatinharjoittajille

Ammatinharjoittaja jälkisuoja-ajalla (Y-jäsen)

Liittoon ja kassaan jo aiemmin hyväksytty jäsen on yritystoiminnan aloittaessaan oikeutettu säilyttämään jäsenyytensä sekä liitossa että kassassa korkeintaan 18 kuukauden ajan (ns. suoja-aika). Jäsenyys edellyttää jäsenmaksujen suorittamisen kuukausittain ko. ajalta. Suoja-ajalla olevien ammatinharjoittajien jäsenmaksu vuonna 2008 on 1,35 % ennakonpidätyksen alaisesta palkkatulosta (huom. jäsenmaksua ei makseta yritystulosta), kuitenkin enintään 36 €/kk. Jos ammatinharjoittajalla ei ole yrittäjyyden aikana palkkatuloa, maksetaan jäsenmaksu viimeisestä työnantajan maksamasta ennakonpidätyksen alaisesta palkkatulosta ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Ammatinharjoittajan on yritystoiminnan jatkuessa siirryttävä yrittäjille suunnatun työttömyyskassan jäseneksi. Ammatinharjoittaja voi halutessaan säilyttää liiton jäsenyyden (katso kohta ammatinharjoittaja YL-jäsen).

Liiton ja/tai työttömyyskassan vaihdosta on ilmoitettava kirjallisesti ERTOon. Jos yritystoiminta loppuu tai keskeytyy suoja-aikana, on ammatinharjoittajan toimitettava kopio virallisesta yrittäjyyden lopettamisilmoituksesta liittoon.

Ammatinharjoittaja (YL-jäsen)

Ammatinharjoittajan jäsenmaksun suuruus vuonna 2008 on 30 € kuukaudessa. Ammatinharjoittajien jäsenyys pitää sisällään vain liiton jäsenyyden, ei työttömyyskassan jäsenyyttä.

Jäsenedut

Ammatinharjoittajat ovat oikeutettuja liiton neuvottelemiin kaupallisiin jäsenetuihin (vakuutusedut, pankkiedut, hotelliedut, risteilyt, polttoainealennukset jne.). Tämän lisäksi ammatinharjoittajilla on oikeus osallistua kustannuksitta liiton koulutus- ja jäsentilaisuuksiin sekä saada lainopillista apua liiton toimistolta. Lainopillista apua ja oikeusturvaa saa vain työsuhteeseen liittyvissä asioissa silloin, kun ERTOn jäsen on työntekijä tai ammatinharjoittajana tosiasiassa työntekijään rinnastettavassa asemassa. Ammatinharjoittaja saa myös liiton lehden, kalenterin sekä muut jäsenedut normaalisti.